Mennyttä ajankohtaista (2003):
2.10.2003 Syksy saapuu
Syksyn mukana illat viilenevät ja hämärtyvät. Tämä tietenkin
hankaloittaa iltaisin kuvaamista, mutta ainakin vielä se onnistuu.
Studiovalojen hankintaprojektini tosin vihdoin nytkähti eteenpäin,
joten nyt on käytettävissä muutakin kuin kameraan kiinnitettäviä
salamoita, jos vain kuvauspaikalta löytyy sähköä.
13.8.2003 Sivusto-ongelma johtui palveluntarjoajasta
Lomalta palattuani havaitsin että alihakemistoissa sijaitsevat
sivut ovat ihan rikki. Tämä ilmeisesti johtui palveluntarjoajan
tekemästä PHP-päivityksestä jonka seurauksena sivujen palasia
(include:t) etsittiin oletuksellisesti eri paikasta kuin ennen.
Pahoittelen ongelmia ja toivon että ne on nyt korjattu kaikkialta.
17.7.2003 Ulkomailla 31.7.-10.8.
Lomailen ulkomailla reilun viikon, 31.7. - 10.8. ja olen tuolla
ajanjaksolla sekä sähköpostin että puhelimen saavuttamattomissa. Ennen
matkaa voi yhä kuvata ja tietenkin sen jälkeen. Kiinnostuneita malleja
kaivataan aina.
18.6.2003 Juhannusaluspäivityksiä
Hyvää Juhannusta kaikille! Lisätty mallisivuille tiivistelmä
olennaisista asioista ja ohjeita kuvauksiin valmistumiseen.
Lisätty oletussopimus
myös verkkoon näkyville (pdf-muodossa, eli tarvitset
acrobat
reader ohjelman.) Lomake tuntuu toimivan, koska
sen kautta on nyt jopa tullut muitakin kuin testi-ilmoittautumisia :)
4.6.2003 Lomakkeessa ollut ongelmia
Todettu, että ilmoittautumislomake ei ole tuntemattomasta syystä
toiminut ainakaan muutamaan päivään. Se toimi kyllä julkaistaessa
toukokuun lopulla ja vaikuttaa taas toimivan. Mikäli et ole saanut
tai saa vastausta ilmoittautumiseesi muutaman päivän sisällä, olisi
kiva jos viitsisit ilmoittaa asiasta mailitse.
1.6.2003 Sivujen päivitystä
Päivitetty gallerioiden ulkonäköä ja toiminnallisuutta. Lisätty
FAQ, uusittu etusivua, siirretty ajankohtaiset
tänne, ja muita pienempiä päivityksiä.
25.5.2003 Mallihaku aloitettu
Kesällä olisi kiva kuvata ihmisiä ulkona. Nyt on lämmintä
ja valoisaa, joten aloitin pienimuotoisen kampanjan kuvattavien löytämiseksi.
Pääpaino etsinnässä varmaan nuorilla naisilla, koska heidän löytämisensä
tuntuu olevan vaikeinta, mutta rajoitteita ei ole.
28.5.2003 Sivut avattu
Lisää sisältöä tulee jahka saan taas jotain aikaiseksi
(toivottavasti pian), mutta nyt ainakin sain mallihakujutut esille.