Sisältö:
Kuvaaja
Idea
Gallerioita
Taustakuvia
Malliksi
Ajankohtaista
Usein kysyttyä
Yhteystiedot
|
Ajankohtaista:
1.2.2005 Uusi studio
Olen saanut käyttömahdollisuuden oikeaan studiotilaan Helsingin
keskustassa, joten studiokuvauskin on nyt helpompaa ja erityisesti
tilaa on enemmän.
Studio on yhdistyskäytössä, eli se ei ole omani joten aivan
milloin vain kuvaukset eivät onnistu, vuorojen varaukset tapahtuvat
maanantai-iltaisin. Studion käyttömaksu on kaupallisiin studioihin
verrattuna minimalinen, vain noin 10 euroa. Oletusarvoisesti katson
että studiomaksu on ns. kulu joka tulee kuvauksen tilaavan osapuolen
maksettavaksi, mutta kuten aina, asioista voi neuvotella.
1.12.2004 Messenger
Kuvaamo nyt myös Messengerissä. Tein meseä varten uuden
messenger@kuvaamo.net osoitteen, johon saa ottaa yhteyttä, lisäillä
kontakteihin, kysellä, tai muuten vaan tulla juttelemaan.
23.7.2004 Matkoilla elokuun alussa
Olen elokuun alussa matkoilla ja siten tavoittamattomissa
30.7.-9.8., joten tuona aikana en vastaile puhelimeen enkä
sähköpostiin. Sen jälkeen puran sitten toki heti mahdollista
postikasaa mahdollisimman pian.
1.7.2004 Ensimmäinen uusi galleria
Sainpa vihdoin uuden kameran kuvia esille kesän ensimmäiseen
galleriaan (maisemia).
Säät eivät ole enää olleet niin suotuisia kuin aikaisemmin, mutta
uusia malleja kaivataan toki. Hämmentävästi kauempaa Suomesta kyllä
löytyisi halukkaita, mutta pääkaupunkiseudulta halukkaita on ollut
nihkeästi.
15.6.2004 Uusi kamera
Uusi kamera vihdoin kädessä. Ensimmäinen oikea järjestelmädigini,
Canonin 10D, siihen salama (550EX) ja yksi yleiskäyttöinen objektiivi
(Sigma 24-135, f/2.8-4.5). Lisää ja parempia objektiiveja jahka saa
lisää säästettyä. Mutta kyllä tuon nopeus on aivan eri luokkaa kuin
vanhan Nikon 5700:n. Kuvausiloa riittää.
Vanhoja: 2003
|
|